ELU/LIFE | RAAMATUD/BOOKS | ARVAMUSED/OPINIONS | KIRJANDUS/LITERATURE
|FILOSOOFIA/PHILOSOPHY | TÕLKED/TRANSLATIONS | UUT/NEW| ALGUSSE / MAIN
 

Suomalainen itsetunto

Suomalaiset uskovat yleisesti, että heillä on heikko itsetunto, vaikka tutkimukset puhuvatkin itse asiassa toista. Kokemusteni mukaan suomalaisilla on kuitenkin melkoinen taipumus vähätellä itseään muihin nähden, viime aikoina erityisesti niin sanottuihin eurooppalaisiin nähden. Minun on vaikea käsittää, miksi eurooppalaisuutta käytetään itsensä alentamiseen.
Suomi on osa Eurooppaa, sillä on oma ominaislaatunsa kuten kaikilla muillakin Euroopan kansoilla. Suomalaisten ei tarvitse pitää itseään toisen luokan eurooppalaisina, puolimetsäläisinä, joiden täytyy pinnistellä kovasti oppiakseen käyttäytymään " eurooppalaisen" sivistyneesti. Tietenkin suomalaisten käyttäytymiskulttuurissa on paljon ranskalaisesta, espanjalaisesta tai englantilaisesta kulttuurista poikkeavaa, ja tietysti suomalaisen liikemiehen, diplomaatin tai journalistin on otettava erilaisuudet huomioon. Olen joutunut ällistyneenä kuuntelemaan erään suomalaisen esitelmän, jonka ydin oli siinä, ettei hänen kotimaansa käyttäytymiskulttuuri kelpaa mihinkään ja että suomalaisten pitäisi oppia käyttäytymään (kotonaankin) " eurooppalaisesti" - pukeutumaan hyvin, harjoittamaan small talk'ia ja sirottelemaan kohteliaisuuksia ympärilleen, kiinnittämään enemmän huomiota aterioiden aistikkuuteen ja viinintuntemukseen ja niin edelleen. Esityksessä toistui koko ajan vastakohtaisuus: Suomi ja Eurooppa, Eurooppa ja Suomi.
Asenteessa elää edelleen suomalaisen torpparin alemmuudentunne kaupungin ja kartanon herrasväkeä kohtaan, yhdistelmä kateutta ja ihailua, joilla rikkaampia ja koreampia katsottiin ylöspäin. Tuo kompleksi aiheuttaa äärimmillään itsehalveksuntaa. Toinen äärimmäisyys on suomalaisten, esimerkiksi turistien parissa tavallinen demonstratiivinen ryyppääminen ja rähjääminen. Mielessäni olen nimittänyt sitä Juutas Käkriäisen syndroomaksi.
Taiteen maailma-lehdessä Satu Elo arvosteli aikoinaan Reijo Honkosen kirjan "Siitosen erotiikkabussi". Hän käyttää arvosteluaan huonosti (myös eroottisessa mielessä) kasvatetun Suomen kansan piiskaamiseen: " Honkosen kirja esittelee Suomen eroottisena takapajulana, jonka asukkaat tyytyvät mieluiten tasaiseen elämään seesteisessä, mutta intohimottomassa avioliitossa."
Suomalaisuudelle on muka luonteenomaista myös "suomalaiskansallinen näkemys seksuaalisuuden yksityisestä luonteesta. Seksistä puhuminen on Siitosen erotiikkabussin maailmassa outoa ja paheksuttavaa, ja varsinaista toimintaa oletetaan esiintyvän ainoastaan pimeässä makuuhuoneessa peiton alla". Varmaan joka maailmankolkassa on kyllä ihanteena "seesteinen, mutta intohimoton avioliitto". Kirjallisuudessa, elokuvissa ja musiikissa intohimoa arvostetaan - elämässä sitä varotaan. Niin myös Suomessa, jota on yhtä paljon aihetta nimittää eroottiseksi takapajulaksi kuin Normandiaa, Thüringeniä tai Asturiaa.
En ole lukenut vertailevia tutkimuksia siitä, harjoitetaanko Normandiassa, Thüringenissä ja Asturiassa seksiä enemmän peiton alla vaiko päällä, mutta Suomen kansan tietoisuudessa ja kirjallisuudessä elää joka tapauksessa vahvana aivan toisenlainen erotiikka - valkeiden öiden, heinälatojen ja metsän erotiikka, jonka heijastumia löydämme kansanperinteen lehtolapsista ja pensaspojista aina sillanpääläisiin ihmisiin suviyössä. Uuden ajan seksuaalinen vapaus on ehtinyt jo Suomeenkin, mutta oikeastaan vapaudella on perimmäiset juurensa jo muinaissuomalaisuudessa.
Sukupuolielämän yksityisyys ei ole ominaista vain Suomelle. Sukupuoliset toiminnot ovat luonteeltaan kahden henkil\'9an välisiä, ja muiden läsnäolo on useimmiten häiritsevää. Julkinen seksuaalisuus on poikkeuksellista, normaalielämän ulkopuolelle kuuluvaa.
Koska sukupuolielämä on jokaisen yksityisasia, niin miksi yhdyntä pimeässä makuuhuoneessa peiton alla olisi tuomittavampaa tai suotavampaa kuin matolla valoisassa olohuoneessa? Olisi surullista ja kummallista, jos intiimeimpinäkin hetkinä murehdittaisiin sitä, ettei nyt vain tunnettaisi iloa toinen toisen läheisyydestä " takapajuisella", epäeurooppalaisella tavalla.
Tietysti Suomessa kuten kaikkialla on paljon ihmisiä, joiden sukupuolielämä ei ole onnellista, vaan traumaattista ja ahdistunutta. Mutta tuskin se on ollut tai on Suomessa sen pahempaa kuin Virossa, Saksassa tai Ranskassakaan. Uskon että pikemminkin päinvastoin. Suomessa naisella on ollut arvostetumpi asema yhteiskunnassa kuin monin paikoin muualla. Kauan Saksassa asunut suomalaisnainen kertoi minulle, ettei hän onnistunut vakuuttamaan saksalaisia siitä, ettei Suomessa työpaikkaa etsivän naisen tarvitse välttämättä tavata tulevaa esimiestään hotellihuoneen vuoteessa - Saksassa myöntyminen pomon eroottisiin toiveisiin on kuulemma vieläkin lähes itsestään selvää.
Tärkeintähän erotiikassa on itse asiassa se, että se tuottaisi ihmisille enemmän iloa ja tyydytystä kuin tuskaa. Harrastettakoon seksiä sitten yksityisesti tai julkisesti, valoisassa tai pimeässä. Ja ihme kyllä, lehdistössä ilmestyneiden kyselyjen mukaan suomalaiset ovat viime vuosina olleet valtaosin tyytyväisiä sukupuolielämäänsä ja kumppaniinsa.
Onko Suomi siis todella "eroottinen takapajula" ? Tuskinpa vain. Reijo Honkosen humoristinen kirja antaa vain yhdelle arvostelijalle taas tekosyyn sanoa jotain kriittistä maastaan ja kulttuuristaan. Haluaisin ymmärtää paremmin, mistä usein omalaatuisen automaattiseksi muuttunut itsekriittisyys on peräisin. Ja toisinaan, kun itsekritiikki on mielestäni erityisen epäoikeudenmukaista, tulee halu mennä väliin, puolustaa suomalaisia heidän omaa, liian innokasta ärhentelyään vastaan.
Monia virolaisia, ranskalaisia, japanilaisia ja kiinalaisia suomalaiset miellyttävät juuri sellaisina kuin ovat. Me voimme (yhdessä suomalaisten kanssa) hymähdellä heidän vaikenemiselle kahdella kielellään, mutta emme me pidä minkään euro- tai amero-juppimaisuuden esiinmarssia minään voittona suomalaiselle kulttuurille. Me haluaisimme, että suomalaisilla olisi rohkeutta olla sitä mitä he ovat, ja olla siitä toisinaan myös ylpeitä.
Euroopalla on vielä paljon opittavaa suomalaisilta. Nyt kun suomalaisille järjestetään eurooppahenkisiä small-talk-kursseja, olisi myös oikeudenmukaista ja kannatettavaa järjestää länsi- ja eteläeurooppalaisille vaikemiskursseja. Minä tarjoudun heti opettajaksi: osaan vaieta oikein monilla Euroopan kielillä.

Suomennos: Jouko Vanhanen

alkuun