ELU/LIFE | RAAMATUD/BOOKS | ARVAMUSED/OPINIONS | KIRJANDUS/LITERATURE
|FILOSOOFIA/PHILOSOPHY | TÕLKED/TRANSLATIONS | UUT/NEW| ALGUSSE / MAIN
 

Laitakaupunki eli kahden maailman välillä



Nykyajan vasemmistolaisessa ajattelussa vaikuttavimpia on Immanuel Wallersteinin koulukunta, joka näkee maailman ja maailmantalouden yhtenä kokonaisjärjestelmänä, ja valtiot jakautuvat tavallaan luokkiin. Ovat rikkaat johtovaltiot ja köyhät kerjäläisvaltiot, joiden väliin paikantuvat keskivarakkaat valtiot kuten Latinalaisen Amerikan johtavat maat, Korea ja myös Viro. Wallerstein työtovereineen on pyrkinyt todistamaan kahta asiaa.

Ensimmäiseksi: maan asema tällä rikkaus-köyhyys skaalalla ei riipu oleellisesti sen poliittisesta järjestelmästä, keskivarakkaiden joukossa on sikin sokin"sosialistisia" ja kapitalistisia maita. Toiseksi: valtion mahdollisuudet nousuun ovat melko pienet, putoamisen mahdollisuudet suuremmat. Ainoa esimerkki valtiosta, joka tällä vuosisadalla on noussut keskivarakkaiden joukosta rikkaiden joukkoon, on tutkija Giovanni Arrighin mukaan Japani. Pääoma, joka välillä auttoi köyhiä nousemaan rikkaiden joukkoon ja synnytti sekä Itä-että Etelä-Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa monia talousihmeitä, on virtaamassa nyt sieltä pois. Thaimaassa, Indonesiassa ja muuallakin talousihmeet ovat sortuneet tai sortumassa. Jälleen kerran rikkaat rikastuvat, ja köyhät ja keskivarakkaat köyhtyvät.

Eikö köyhän tai puoliköyhän valtion mahdollisuus tulla rikkaaksi ole lähellä nollaa, eikö ole mahdollista saada aikaan Brasiliassa, Virossa tai Indonesiassa Länsi-Euroopan tai USA:n elintason illuusio - illuusio, joka auttaa pitämään nämä valtiot sanankuulaisina raatajina maailmanjärjestelmässä, joka todellisuudessa ei aja näiden etuja? Aina, kun keskivarakkaille syntyy tunne, että vielä hiukan ja sitten on päästy alemmasta keskiluokasta ylöspäin, tulee talouskriisi ja ne paiskataan pari puolaa alemmas takaisin. Luulen, että suurinpiirtein sellainen on myös Viron kohtalo lähivuosikymmeninä. Wallerstein näkee maailmassa suuren yli-yhteiskunnan, johon on kantautunut aiempien yhteiskuntien luokkaerot ja luokkaristiriidat. Mutta maailmaa voidaan tarkastella myös yliyhteiskuntana, jossa omalla tavallaan elävät erot maaseudun ja kaupungin välillä.

Suurempi osa ihmisistä on tänä päivänä siirtolaisia tai näiden jälkeläisiä.
Kala etsii syvää kohtaa, ihminen parempaa paikkaa. Mutta kaikki eivät mahdu marjamaille, muiden pitää jäädä karjamaille. Siirtolaisten lopullinen päämäärä on tietoisesti tai alitajuisesti pääasiassa aina rikas suurkaupunki - Lontoo, Hampuri, Pariisi, New York. Enemmistö ei kuitenkaan
ehdi sinne, vaan päätyy oleskelemaan puolitiehen. Kuka pakolaisleiriin, kuka pikkukaupunkiin, kuka köyhälle, kuka hiukkasen rikkaammalle maalle.

Rikasta, hyvin järjestettyä ja sivilisoitua maailmaa voisi kutsua Kaupungiksi. Köyhää, perinteisessä kulttuurissa elävien paikkaa voi nimittää Maaksi. Niiden väliin jää jotakin, jota voisi kutsua Laitakaupungiksi. Laitakaupunkeja yhdistää se, että ne sijaitsevat suoraan tai välillisesti maan ja kaupungin, hylätyn menneisyyden ja himoitun tulevaisuuden välissä. Maalaisihminen tulee kaupunkiin unelmoiden voivansa tulla kaupunkiherraksi. Yleensä hän ei tule herraksi, eivät myöskään hänen lapsensa tai lapsenlapsensa. Hän vieraantuu maalaiskulttuurista, hänestä tulee joko työläinen, virkamies tai puoliherra. Puoliherra, jos hänen luonteensa ja mahdollisuutensa kohota vihreälle oksalle tuhoutuvat, jos hän kadottaa luottamuksen rehellistä työtä kohtaan ja lopettaa vaivannäön menestyäkseen. Hänestä voi tulla yksinkertaisesti kuitenkin häviäjä, kerjäläinen ja tai sitten kapinallinen.

Sellainen vaara kummittelee nyt suuressa osassa maailmaa, se uhkaa satoja miljoonia siirtolaisia, jotka enemmin tai myöhemmin havaitsevat, että vihreällä oksalla ei ole enää heille paikkaa, että he ovat tässä maailmassa liikaa, ihmisiä, jotka elävät kaupunkilaisten armopaloilla, mutta joita ei kuitenkaan oteta kaupunkisaksojen ( saksa = entisiakojen herra Virossa) joukkoon. He eivät saa pakolaisen statusta, heille ei anneta oleskelu-tai työlupaa, heidän luottamuksensa talousihmeeseen särkyy seuraavaan maailmanlaajuiseen talouskriisiin. On tietysti onnekkaampia, jotka pääsevät Suppilinnasta Karlovaan, Kassisabasta Tönismäelle. Mutta heitä ei ole paljon.

Suuriin globaalisiin laitakaupunkeihin on Virokin kuulunut jo puolitoista sataa vuotta. Sinnikkäästi, vaikeuksien, vihollisten ja miehittäjien kiusasta huolimatta virolainen on liikkunut maalta kaupunkiin päin. Syntyperäisiä kaupunkilaisia on Virossa kuitenkin vähemmän kuin itse luulemmekaan - Virossa vallitsee vahvasti laitakaupungin henki. Maalaiskulttuuri on jäänyt vieraaksi suurelle osalle kansasta, kaupunkikulttuuriin ei ole vielä ehditty. Sekä maalla että kaupungissä ihmiset ovat toisiaan kohtaan ihmismäisempiä, yhteistyö on olennaisempaa kuin kilpailu. Laitakaupungissa ei ole niin. Laitakaupungin ihminen on eristyneempi, toinen ihminen on hänelle ennen kaikkea kilpailija, joka tulee voittaa, syrjäyttää, josta pitää mennä kauemmas, loitota.

Viron liikennekulttuuri, autokulttuuri on puoliherramainen. Parkkipaikoillamme on enemmän komeita automerkkejä kuin joissakin EU-maissa. Auto on usein enemmänkin itsensä toteuttamisen ja itsetehostuksen väline kuin liikenneväline. Hakusanat ovat kiire ja ohitus. Maanteillä käydään taistelua, joka välillä muuttuu suuririskiseksi taisteluksi olemassaolosta.

Missä kaiken suhteen ei olisi laitakaupungin henkeä tai puoliherramaisuutta? Taiteessa, arkkitehtuurissa, kirjallisuudessa ja mediassa, muodissa ja mainoksissa, kielenuudistuksessa ja kielenkäytössä. Herra eli kaupunkisaksa on kaikkien asioiden mittari, olkoon sen saksalaisuuden nimi eurooppalaisuus, amerikkalaisuus, länsimaisuus tai jokin muu. Laitakaupungin ihmiselle on hyvin tärkeää näyttää ulospäin saksalta, enemmän herralta, enemmän kaupunkilaiselta. Mikä osaltaan selittää kaupunkilaisemman väen elämää hahmottavien seuralehtien kuten Kroonikan ja Seltskondin erikoista suosiota. Meillä rehottavat sala- henki- ja epätieteet, kuten astrologia , ufologia, numerologia,myös kuuluvat laitakaupunkiin. Ero entisiin takapihoihin on siinä, että nykyään ei enää rajoituta ennustamiseen, vaan tuodaan esiin äänekkäästi mielipiteitä maailmanhistoriasta, sivistyksestä, lääketieteestä tai vapaamuurariudesta.

Ranskalaisen luonnontieteen klassikko Buffon on sanonut, että ihminen on samaa kuin hänen tyylinsä. Tyyli avaa ihmisen. Niin myös Viron lehdistön tyyli. Se on laitakaupungin tyyliä, jossa on sekaisin vulgaarisuutta, saksan tyyliä, keikarimaisuutta ja törkeyttä, raakuutta. Lehdistö on pitkälti itsetehostuksen alue ja itsetehostuksessa ovat laitakaupungin tapojen mukaan tärkeitä skandaalit, toisten syrjäyttäminen, kovat sanat. Laitakaupunki on raaka ja rivo paikka, ja sellainen on myös tämän päivän Viro.

Kuten laitakaupungin kansalla, ei Viron lehdistöllä ja julkisella sanalla ole erityistä kiinnostusta muualla maailmassa tapahtuvaa kohtaan, jos se ei
suoraan koske Viroa ja virolaisten itsentätoteuttamista. Poikkeuksena on Venäjä, eikä naapurinmiehen vastoinkäymisillä ilkkumista jätetä käyttämättä. Huomaamatta jää kuitenkin, että meidän liittoutumisemme lännen kanssa ei tarkoita vielä pääsyä laitakaupungista kaupunkiin.

Läntisten valtioiden veljellisessä perheessä Viron status on matalampi kuin Neuvostoliitossa: jälkimmäisessä oli läntinen, ihailtu ja kadehdittu sovetskaja zagranitsa, "ulkomaa", lännessä olemme yksi itä-eurooppalaisista pikkuvaltioista, jotka potevat samoja ylimenokauden sairauksia. Aluksi uskotaan mahdollisuuteen päästä saksojen joukkoon, vallankumous ei ole muodissa. Mutta kun edistysuskoa kohtaa vielä jokunen nykyisen maailman talouskriisin tapainen järistys, voi laitakaupungin kansa kautta maailman pyörähtää eroon vanhasta ja uudesta liberalismista ja rauhattomuus kasvaa vastarinnaksi ja kapinoimiseksi. Saako maailmanjärjestelmä alkamaan sellaisen vastaanpanon? Myös siihen on vaikea vastata. Järjestelmä on mahtava ja tukeva, sen käytössä on täydellinen aseistus kapinoivien kansojen pakottamiseksi tottelevaisiksi, mikä äskettäin osoitettiin Irakissa. Sillä on käytössä myös suurenmoinen propaganda-apparaatti, toiveiden ja unelmien tehdas.

Mutta vaikea on uskoa, että Länsi ja sen liittolainen USA voisivat tällä tavoin kauan hoitaa nykyistä maailmanjärjestelmää ja omaa etuoikeutettua asemaansa siinä. Ne voivat neutralisoida Irakin ja Libyan kaltaiset pienet kapinalliset ja panna virolaiset ja argentiinalaiset uskomaan, että kovalla työllä ja kuuliaisuudella päästään laitakaupungilta kaupunkisaksojen joukkoon. Mutta jos sellaiset valtiot kuin Kiina ja Intia alkavat panna Lännelle vastaan, on tilanne toinen. Merkkejä siitä, että kumpikaan ei enää asemaltaan sovi maailmanjärjestelmään ja haluaa muuttaa sitä, on viime aikoina esiintynyt tiheämmin.

Mitä sellainen muutos tarkoittaisi? Vähintäänkin rikkauksien jakamista ja painopisteen uudelleen asettumista myös kulttuurissa. Maailman mittakaavassa on tällainen jakaminen kuitenkin välttämätön. Maapallon resurssit ovat rajoitetut. Nyt niitä kontrolloivat länsivaltiot ja Lännen monopolit ennen kaikkea itse itseään, mutta ei suinkaan maapallon kaikkien asukkaiden hyödyksi. Tällainen jako ei ole oikeudenmukainen ja synnyttää vastarintaa ja epävakautta. Jos sellainen muutos tulee, sitä voi rohkeasti nimittää maailmanvallankumoukseksi, onpa se sitten väkivaltainen tai rauhanomainen.
Uskon, että sellaisen maailmanvallankumouksen tuleminen on todennäköisempi kuin tähänastisen maailmanjärjestelmän kestäminen ilman oleellisia muutoksia. Onko tämä loppuratkaisu uusi ja oikeudenmukaisempi maailmanjärjestys vai uusi ja vielä hullumpi kaaos, ei tiedä yksikään. Maailman laitakaupunkeihin , joissa Virokin on, tämä tuleva maailmanvallankumous puuttuu varmasti, kuten kuluvan vuosisadan suuret sodat ja vallankumoukset.

suomennos Marja Alinen

alkuun