ELU/LIFE | RAAMATUD/BOOKS | ARVAMUSED/OPINIONS | KIRJANDUS/LITERATURE
|FILOSOOFIA/PHILOSOPHY | TÕLKED/TRANSLATIONS | UUT/NEW | ALGUSSE / MAIN


Sama meri kaikissa meissä




---
PÖLYSTÄ JA VÄREISTÄ tulevat uudet perhoset mutta meidät pannaan multaan niin kuin murtuneet luut takaisin sijoilleen
jossakin myrskyssä ja hämärässä lipovat laineet vastasyntynetä saaria kuin leijona pentujaan
sanat ottavat ensimmäisiä askeleita sivujen valkeassa pimeydessä jossa ei varjoja ole ei tilaa etäisyyttä
kunnes syntyy jotain aivan uutta koordinaatit revontulet jokin yö ja tähdet putoavat hopeisten vasaroiden lyönnit syvän unen läpi
seinät koskettavat sormia ja mahla kohisee vaahteran ikiaikaisessa sydämessä
kerranhan meidän jo piti tulla yhteen meidän lasten meidän vanhempien veren punaiset mansikat ojentavat kätensä ja kurjenpolvet ovat kummasti vaiti
hiekkasärkät ovat tässä niin kuin valkea hiekka muistaisi paratiisin jokien solinaa yksinäiset muurahaiset eksyvät tuuleen rannoilla neilikat puhkeavat liekkeihin
jokin palaa vääjäämättömästi yö heittäytyy nummien lämpimään syliin ja lähimmät tähtikuviot taittuvat hänen kiuksissaan
muistohetki täynnä muinaisten koskien kohinaa simpukoiden ja mehiläisten unta siellä synkkien muurien takana
jos jokin alkaakin uudelleen kaikki palaa syvällä syvällä hiilet kalpenevat ja kivettyvät suonet
ja kun on aika nousta ei tuhka päästä meidä käsiämme irti siipisulkiin jäätyy lähteiden usva
mistä eksyy lapsen hymy kuninkaan linnaan mistä ottaa apila tuo nelilehtinen onni rohkeuden kasvaa täällä korkeiden pylväiden alla
kun koivujen mustat kuviotkin väsyvät ja lehtien vihreä lento
ennen kuin savi tulee saveksi ja verinen lieju valuu maahan takaisin
ei ei kukaan missään tarvitse teidä historiaanne teidän loppujanne ja alkujanne
rauha pelkkä rauha meduusoille ja teerenmunille rauha muurahaisten suhiseville poluille rauha paratiisilinnulle ja neidonhiuspuulle rauha taivaalle rauha sinulle taivaanvuohen lento
rauha omenoille päärynöille luumuille aprikooseille appelsiineille villiruusuille ratavartijan mökin seinustalla Requiem Requiem aeternam

---
EI OLE LOHDUTUSTA.
Jos kullero saakin
oman osansa murehtijasta
näkijästä nähtävään
on askel, jota kukaan ei astu.
Se mikä näkijässä janoaa näkemistä
ei löydä lepoa
ruohossa ja terälehdissä, ei lievitystä
tuskaan pursutessaan puuta myöten ylös, niinisyytä myöten alas.
Se on toisella puolen. Se on toiseen suuntaan.
Peilin edessä todellisuudessa. Kuvastinrukka
ei saa tilaa litteässä maailmassaan
ja valkeuden vaipuessa sekin vaipuu,
katsojan kääntyessä sitä ei enää ole.
Valhetta ihmisen elämän jatkuminen
nimenä, valhetta tuotannon pysyvyys,
valhetta saarnat maallisissa hautajaisissa,
silmänlumetta työ, joka jää, ja lapset, jotka
piirtävät juovaa eteenpäin, vääryyttä ja valhetta
on kaikki peilikuvan lupaama pelastus
valkeuden laskiessa. Kerran
hopea tummuu ja lasi murenee,
mutta todellisuus painaa kasvot ikkunaa vasten.
Väreilevä tila ohdakkeissa,
sääskissä ja punatulkuissa ja kaikessa,
pienen jumalan nenännypykkä lytyssä
meidän litteää maailmaamme vasten. Jumalan
kaksi kirkasta silmää, mutta kaikki
vääristyy kirjoitukseksi, hieroglyfeiksi meille,
ja armosta annettu hetki pakenee kun
typerästi ponnistellen yritämme löytää merkitystä ja nimeä
sille, jonka kuvajaiseksi valkeus meidät nimitti.

---
Pyhät tulevat
syntymäpäivät ristiäiset ja hautajaiset
korot kopisevat asvaltilla viimeinen bussi lähtee
tuskallista on uskoa pelastukseen
hanhet ovat menneet kurjet ovat poissa
väistämättömästi kauhistuttavan kaukana
lapset ylittävät multaa ja sepeliä
jokin eksynyt kyyhky jokin hurraa jokin lippu
liian vähän elämiseen liian vähän luomiseen
mutta kuitenkin
laskeutuu iltaan ja yöhön niin syvää hiljaisuutta sateenvihmaa
kuin kaikki olisi vasta uutta niin kuin olisi alku
olematta eilinen ja tämä sumu se sama jossa
pää polviin käpertyneenä hengittää syntymätön maailma

---
Ääneti painan
suun kylmää ikkunaa vasten
oi sinä valkea lumi putoat putoat
sokeasti jokeen sokeasti pellolle
sokeasti pujoille sokeasti pajuille
sokesti bussille Tarton ja Käreveren välill'

---
POETIIKAN KOULUN kirjoittaja sano
mitä jää runoista kun ei lasketa
painollisia tavuja sano mitä jää
mitä on jäänyt keltaisesta
jalavanlehdestä Kambjassa ruohottuvan
polun sorassa miksi
minä ajatuksissani liitän sen punatulkkuihin
Emajoen jannalla lumenlumisessa syreenipuussa

---
Paljon on menneisyyttä
kun nimi ja verikin on saatu
vieraalta maalta
Hurtin kokoelmat jokin sivu jokin laulu
isovaarin pitäjästä
perintö - vanhat virsut joista ei henno luopua
pitävätkö enää valoa ja vettä
vanhat myllyt Võhandussa
pimeyden ja rottien valtakunnat
ja tämä - joka kevät käyn kuokkimassa
kuovien häissä Elvan takana rämeellä

---
VALGATABALVE
kissankäpälät kissankäpälät
maarianheinä
nosta mätäs maasta
hiekkaa on alla hiekkaa kaikkialla
karu maa puro laakso puutarha muutama kourallinen puhdasta multaa
kevyt on kevyt on kotona olla

---
Uni peittää meidät paljon yhdelle vähän kahdelle
paljaat ovat sinun varpasi talviyötä uhmaten
punaiset ketut kuin tulenliekit vuorilla
pentatonika sinun pikkusormesi on pieni
ja sinun suljetuilla silmilläsi liukuvat
takaisin satuun keskimmäinen ja vanhin veli

Mutta kerran paljon myöhemmin muistelen rantaa
herätessäni vierelläsi kuoleman jälkeen unessa
jossa on katkenneita puita ja laivojen kappaleita
ja ristejä lähteneille jotka ehkä ovat perillä
kerran valahtaa lakana yltä kerran kovettuvat silmät
ja veljeshauta saa veljet SILLOINKO
SILLOINKIN MITÄ SILLOIN MIKSI RAKKAANI MITÄ

---
MITÄ MEISTÄ ON JÄLJELLÄ itsemmekö hopeasoljella on surullinen ääni ja vain seittilangat sitovat vielä jotakin johonkin kiinni
missä sinä olet minun orpolapseni mihin sammui kaivotieltä sinun silmiesi loiste
jos sinua ei ole kenelle minä voin puhua ja kuka kuulee että olen sinun
vaikka minulla on tummat hiukset ja olen kokenut monta unohdusta
monta suurta kaupunkia täynnä karuselleja ja paperilintuja joita kuunnellessa vuosisadat välähtävät lävitsemme
kunnes meillä ei ole mihin palata sillä kodissa on kaikki pelkkää tomua jopa kivetkin ovat liikkuneet paikoiltaan ja muutama palanut luunsiru on liian vähän
vastamaan meille mistä me olemme keitä me olemme mihin me olemme menossa
metsät eivät enää ole metsiä ja maa on jotakin muuta ja kenestäkään jota kysymme ei tiedetä mitään
olemme yksinkertaisesti joutuneet uuteen aikaan ja maailmaan
kai vielä yksinkertaisemmin jätimme näkemättä niin paljon vaivaa juoksematta kilpaa auringon kansssa pystyttämättä kuuntervaajien tikapuita niiden samojen reikäisten kurpposten takia
sen saman reikäisen paikatun kohtalon takia joka meillä on niin hyvin mielessämme sillä muuttuu vain hita meidän osamme ei muutu
muuttuu maailma ja ihmiset vain se mitä heistä tulee ja mistä ne ovat onnelliset murheessaan ja vaivassaan ei muutu
reikäiset kurpposet ja egyptiläisten lihapatojen etäinen ja pyhäinen loiste
ja suuret paimenpoikauskot sukupolvesta toiseen se sama aamu-uni
se sama usko jonkunhan on uhrattava hyvä sydämensä ja orpojen uni
ja oma paha ja käheä äänensä jonka voimasta sortuvat Jerikon muurit ja iltainen maito myrtyy

---
RUNOILIJAT RUNOILKOOT minä olen kala joka nousee lentoon ja sanoo omat sanansa
vedet kuivuvat ja ilma on yhä raskaampi hengittää
suuret pyhät kilpikonnat nukkuvat viimeistä untaan valaanpyytäjien ruumissa
rukous taittuu kahtia sanat karisevat kuin kaarna kuolleesta männystä
ja tiedän kumpaakin tarvitsemme vettä ja ilmaa uida ja lentää hengittää ja laulaa
meidän kauttamme tulee muistista tulevaisuus meissä meidän sanoissamme ovat tulevien polvien siivet
meissä on syytös meitä itseämme vastaan lastenlastenlasten pahat sanat ja kiroukset heidän suullaan me kysymme itseltämme
missä me olimme mitä me teimme mitä me emme tehneet mitä me emme sanoneet miksi me emme tehneet mitään emme sanoneet mitään
kun valaanpyytäjät jakoivat viimeiset meret ja pippurikauppiat viimeiset saaristot

---
Jäämiekalla
lyöty
jokainen
pohjastaan irti

toisille
pelloille ja
maille

lähteen
laulu sinä
hyvä
kaukainen
kotoinen

syvällä
sydämen alla

kivi kiven sydämessä

maakivi
maansälpä
maanpako

graniitti
kenties sulava
tuulessa talvessa
auringossa
kaipuussa kotiin
koleaan
Lapin
maahan

---
Muste vielä
kuivumatta
leivän-
kannikka
jäljellä

ja kevät
tullut
nennyt

värit
kasvavat
uudelleen
palaneisiin
onnellisiin
siipiin

jotka eivät
tiedä
ovat
filosofinko
vai perhosen

---
Elämänpuu
tallella
tallella
laivat
matkalla kotiin
toisella puolen
maailman laidan

josta me
käymme yli
niin usein kuin
iltatuuli

laskien
lokkeja
erään
toisen
kaukaisuuden

kunnes mustat
ja
valkeat
siivet
sulavat
yhteen
silmien
alla
silmän-
kantaman
päässä

---
Sama
meri
kaikissa
meissä
punainen
sokea
lämmin

Kaikkien
ilmansuuntien
tuulten
tykytys
sydämen-
purjeissa

vaahtojuova
valkean
avaruuden
lävitse

melalta
variseva
kysymys
vierähtämässä
laineen-
pinnalle
takaisin
pelko
pimeyden
takana

meriko
odottamassa
merta

---
Kylmä aurinko
marraskuu
kuuma lumi
Salaspils

punainen omena
aurinko
keidän katseissaan
sykähtää kädessä
viimeista kertaa

niin selvää
kaikki
sinun silmissäsi
sinun lumisessa
sydämessäsi
Liivinmaa

sanat
portaat
syvälle
maan alle

äitien yli
jo kasvaa kanerva

mutta pään päällä
korkealla
kangaspuut
kangaspuut
kangaspuut

---
Katkaistulla siivellä
joku pyyhkii
pöydältä kokoon
kirjeet ja leivänmurut

lapset keräävät
kotimäeltä
kirjavia sulkia

kenties on parempi
ettei kukaan ajattele
mitkä siivet minua
aikanaan kantoivat

tämän ihmeellisen maan
yllä

lumena
tuhkana
vetenä

tulen
virtaan
vähä vähältä takaisin
kaikkialle

ja jos joku
lukeekin valtatien varressa
rukiinterästä kouraansa jyviä
tai kerää
taskut terhoja täyteen

minua ei
kukaan heistä
enää
tunne

---
Ensimmäistä
viimeistä kertaa
olen elossa
olen tässä

tuuli heiluttaa
kukallista verhoa
laskevan auringon edessä
lasten ja koirien
äänet
purolta metsän takaa
tien vieressä
tuoksuvat nokkoset

---
Jokainen oivallus
tulee omalla ajallaan
sinun pienet kätesi
minun karheilla poskillani
ensimmäinen lumi
jollekin aina
ensimmäinen
jollekin
viimeinen
kerta

---
Minä olen lasimestarin poika
sinä olet lasimestarin tytär
me olemme lasimestarin lapset
meistä näkyy läpi
ja me näemme toistemme läpi
keskellä sunnuntaiaamua

kun kaupat jo ovat auki
kadut tyhjät
autot eivät vielä ole liikkeellä
ja ensimmäiset valkeat pilvenhattarat
nousevat Toompean yli

Suomentanut Anja Salokannel
Otava, Helsinki 1984
ISBN 951-1-08032-6



alkuun