ELU/LIFE | RAAMATUD/BOOKS | ARVAMUSED/OPINIONS | KIRJANDUS/LITERATURE
|FILOSOOFIA/PHILOSOPHY | TÕLKED/TRANSLATIONS | UUT/NEW | ALGUSSE / MAIN


Vieläkö Tartossa laulaa satakieli





---
Kymmenvuotiaana minä uneksin radikaalisesta maailmanparannuksesta, enne muuta siitä että valkoihoiset ajettaisiin pois Amerikasta ja maa annettaisiin takaisin intiaaneille. Se oli niin kiukkuista anti-imperialismia, että läheni jo imperialismia. Mutta tuskin minun anti- ja pro-imperialismin yhdistävä ajatteluni kovin omaperäistä olikaan. Nyt olen sitä mieltä, että Israelin valtion olemassaolon taustalla on hieman samanlainen logiikka. Sen logiikan mukaan Long Islandilla eläneet shinnecock-intiaanit voisivat tosiaan vaatia New Yorkin asukkaita muuttamaan takaisin Vanhaan Maailmaan. Tälläinen sopisi tietysti myös israelinmielisen suunnan radikaaleihin, joiden mukaan palestiinalaisilla ei ole mitään tekemistä Palestiinan kanssa.

---
Raamatusta tuttu Nebukadnesar, joka kyyditytti juutalaisten ylemmän yhteiskuntakerroksen Babyloniin, ei ollut sadisti vaan hyvinkin lempeäluontoinen ihminen. Suorastaan humanisti, ainakin verrattuna fanaattisiin ja julmiin profeettoihin, esimerkiksi Baalin pappien surmaajaan Eliaseen tai sellaisiin hallitsijoihin kuin teokraattisen apartheidhallinnon perustajaan Esraan.
Olettakaamme huvin vuoksi Florisin Joachimin tavoin, että on kolme aikakautta ja voimme kutsua niitä esihistorialliseksi, historialliseksi ja historian jälkeiseksi. Emmeköhän me lopulta olekin joutuneet tuonne historianjälkeiseen aikaan, joskaan emme vielä ymmärrä sitä ja yritämme olla historiallisia? Onko pitkälle sivistyneillä valtakunnilla ylipäätään enää lainkaan historiaa? Esimerkiksi meidän vuosisatamme Sveitsillä ja Ruotsilla, jotka eivät ole käyneet sotia ja joissa ei juuri muutenkaan ole tapahtunut mitään sen kummempaa.

---
Rooma ei hävittänyt vain toisten vaan myös oman menneisyytensä. Mitä me tiedämme latinalaisesta kansanperinteestä? Kerran luin kaiken, mitä on säilynyt. Pari loitsua, pari kalikkasäettä, siinä kaikki. Emme tiedä juuri mitään siitä mitä laulettiin Roomassa, vielä vähemmän siitä mitä laulettiin Liguriassa, Hispaniassa tai Kaarthagossa. Onko yksikään kulttuuri maailmassa sillä tavoin uhohtanut perustavan folklorensa niin kuin Rooma on unohtanut? Kiinassa ja Japanissa kansanrunous kasvaa kirjallisuudeksi, Arabian runouden klassikoilla on syvät siteet kansanlauluun. Jossakin mielessä Rooma on kuin aukko Länsi-Euroopan kulttuurin luonnollisessa kehityksessä. Se jäi kesken jossakin saturnaalisten runojen tienoilla ja jatkuu keskiajan hengellisissä säkeissä ja trubaduurien lyriikassa, mutta tämän välin se eli ilmeisesti kirjallisia jälkiä jättämättä kansan muistissa ja suussa.
Kulttuuri saatoi jatkaa elämäänsä caesarismin häiritsemätta muutamissa Euroopan kolkissa – Irlannissa, Islannissa ja itämerensuomalaisten keskuudessa. Mutta sinnekin ehti enemmin tai myöhemmin totalitaarinen, yhdenmukaistava paine.

---
Kaksi miestä, kaksi henkeä - Caesar ja Vercingetorix. Kumpikin on jatkanut sitkeästi elämäänsä Euroopassa. Caesarin henki on ollut voittoisa, mutta onneksi ei sentään lopullinen. Vercingetorix kummittelee aina. Kummittelee jopa täällä kaukana Itä-Euroopan perukassa.
Tosiaan, me puhumme kelttiläisestä hengestä ja halveksimme tai ihailemme sitä. Mutta kenties kelttiläinen henki on yksinkertaisesti palanen sitä eurooppalaista henkeä, joka on jäänyt vapaaksi eikä ole antautunut Roomalle ei suoraaneikä kiretoteitse.
Euroopassa on - tai oikeastaan oli - vielä yksi kansa, joka edusti ei-caesarilaista henkeä - juutalaiset, kansa vailla valtiota, kansa jolle valtio oli pikemmin tarua kuin realistinen tavoite. Keltit ja juutalaiset olivat siis Euroopan luova sydän. Kenties Eurooppa häviää, kun täällä ei ole enää juutalaisia eikä irlantilaisia, kun hekin omaksuvat Caesarin totalitaarisen hengen.

---
Ikävä kyllä minä en osaa olla antikommunisti ja uskon että sinä voit ymmärtää minua ja minä sinua - ja enköhän minä loppujen lopuksi ymmärrä Antti Eskolaakin. Kun monetkin kaltaiseni intellektuellit Virossa näkevät kaiken pahan juuret marxismi-kommunismissa, minä en voi olla kysymätta missä marxismin juuret ovat. Eivät ne muualla voi olla kuin läntisessä sivistyksessä. Ja jos lukee Engelsin teosta “Työväenluokan oloista Englannissa”, tuntuu antikommunistinen demonologia naiivilta. Sellaisen liikkeen, sellaisen opin oli pakko syntyä yhteiskunnassa, jossa kristilliset hyveellisyyden ja lähimmäisenrakkauden ihanteet olivat kunniassa ja jossa silti työläisiä kohdeltiin pahemmin kuin Roomassa orjia. Leninismin laita on jokseenkin samalla tavalla. Leninin voitto juontuu suoraan sivistyksen tuhosta, ensimmäisestä maailmansodasta, jossa sivistyneet kristilliset valtakunnat pakottivat miljoonat nuoret miehet tuhoamaan toisiaan. Lenin ymmärsi, että tuollainen kannibaalinen sivistys on hävitettävä ja korvattava uudella. Siihen hänen epäilemätta oli oikeus, mutta ikävä kyllä ei hän eivätkä hänen seuraajansa kyenneet tarjoamaan mitään siihenastista neuvokkaampaa.

---
Kun Stalinin nurinkurinen nerous ilmeni siinä, että hän pystyi suostuttamaan virolaiset ja latvialaiset sopuun saksalaisten kanssa - seikka jota kukaan olisi tuskin pitänyt aikaisemmin mahdollisena - saattoi Hitler lyödä verroille yhtäläisen saavutuksen: saksalaiset kykenivät sytyttämään raivon itseään kohtaan kaikisssa niissä kansoissa, jotka aluksi olivat tervehtineet heitä vapahtajina. Sillä tavoin he tietenkin auttoivat osaltaan “neuvostovallan” pelastamisessa, se kun oli pakkokollektivisoinnin ja nälänhädän jälkeen erittäin huonossa huudossa. Sillä tavoin nämä miehet tekivat historiaa, ja tahtoen ta tahtomattaan heitä tukivat muutkin, amerikkalaiset ja ranskalaiset sekä myös pieni Suomi, joka minin mielestäni unohti klassisen varovaisuutensa juuri silloin, kun sellaista varovaisuutta olisi eniten tarvittu. Ei kais se nyt vain yritä vähän liikaa...



alkuun