ELU/LIFE | RAAMATUD/BOOKS | ARVAMUSED/OPINIONS | KIRJANDUS/LITERATURE
|FILOSOOFIA/PHILOSOPHY | TÕLKED/TRANSLATIONS | UUT/NEW| ALGUSSE / MAIN




Titanic

---
Myös Titanic oli laiva, josta monet ihmiset odottivat pelastusta. Sen piti viedä heidät uuteen maailmaan, toiselle puolen merta, mikä Jungin symboliikassa merkitsee kuolemaa. Matka Amerikkaan oli kuolema ja jälleensyntyminen. Vanha elämä, vanha koti, vanha minä jäivät taakse, niiden kanssa tehtiin lopputili ja mentiin aloittamaan uutta elämää. Matka Amerikkaan oli hiukan niin kuin itsemurha, yksi niistä pienistä kuolemista, jotka meidän on kohdattava ennen suurta kuolemaa. Jotkut pakenivat köyhyyttä, jotkut riitaista perheelämää, jotkut läheistensä onnettomuuksia, jotkut poliisia, jotkut santarmeja, jotkut sukulaisiaan, jotkut naapureitaan. Jotkut pakenivat yksinäisyyttä, jotkut yksinäisyyteen.

---
Vuosisadan alku oli aikaa, jolloin ihmiset alkoivat uskoa, että he pystyvät tekemään kaiken paremmin kuin luonto tai historia. Futuristi Marinetti kehotti hylkämään menneisyyden, hän ja hänen hengenheimolaisensa Italiassa ja muualla olivat haltioissaan koneista, uudesta ihmeellisestä täydellisyydestä, jonka tekniikka oli tuonut maan päälle.
Usko siihen, että kerran aikojen lopussa tulee uusi taivas ja uusi maa, saapui kristinuskon mukana Eurooppaan ja kotiutui tänne. Uutta maata ja uutta taivasta etsivät ja odottivat kaikki, mutta erityisen kiihkeästi kaikenlaiset lahkolaiset. Heidän joukossaan oli niitä, jotka uskoivat, että uusi maailma tulee sitten, kun vanha on hävitetty. Jotkut yrittivät auttaa tässä hävittämisessä, välillä jopa miekalla ja tulella. Mutta toiset uskoivat, että Jumala luo kaiken uudeksi ihmisen kautta, ihminen on Jumalan työkalu, joka oman järkensä ja koneiden avulla muuttaa ja uudistaa kaiken. Suunnilleen näin ajattelivat eräät fransiskaanien spiritualistiseen suuntaukseen kuuluvat, joista tunnetuin on varmaan Roger Bacon. Hän uneksi airottomista laivoista, itsestäänliikkuvista kulkuneuvoista - automobiileista ja myös lentokoneista. Jotkut hänen aatetoverinsa olivat enemmän kiinnostuneitä alkemiasta. He ajattelivat, että alkemistisissa proseiseissa on mahdollista uudistaa aine, itse materia. Aineen muuttuminen vaati tulta, jotain, jossa materia koki Kristuksen ja kristittyjen kohtalon.

---
Jäävuorien luokituksen mukaan pieniä jäävuoria ovat ne, jotka kohoavat korkeintaan viisitoista metriä merenpinnasta. Keskisuurien jäävuorien korkeus merenpinnasta on alle kolmekymmentä, suurten alle kuusikymmentä ja hyvin suurten yli kuusikymmentä metriä.
On tietenkin muistettava, että jäävuoresta ulottuu vedenpinnan yläpuolelle vain yksi kahdeksasosa, seitsemän kahdeksasosaa on veden alla. Näin ollen jo keskisuuret jäävuoret ovat yhtä korkeita kuin meidän virolaisten Munamäkemme, suuret ovat sitäkin korkeampia. Jäävuori, johon Titanic törmäsi, kuului todennäköisesti pienien jäävuorien joukkoon, sen korkeus vedenpinnasta oli ehkä noin viisitoista metriä ja sen massa noin 500 000 tonnia, mikä on vähän verrattuna suuriin jäävuoriin, jotka voivat painaa monta miljoonaa tonnia. Titanic painoi kuitenkin vain kymmenesosan siitä mitä jäävuori - 46 000 tonnia.

---
Välittämättä varoituksista, jotka sai lennättimen kautta, Titanic ei muuttanut kurssiaan eikä vähentänyt nopeutta. On arveltu, että kapteeni Smith ei tehnyt sitä sen vuoksi, että Amerikkaan oli päästävä ennätysmäisen nopeasti, että oli todistettava uuden laivan todella voittavan kaikki siihenastiset. Niinpä reitiksi valittiin suhteellisen pohjoinen reitti ja ajettiin täydellä vauhdilla. Titanicin rakentamista ja sen matkaa eivät ohjanneet romanttiset vaan kaupalliset arvot, mikä ei tietenkään tarkoita, etteikö kaupassa ja laivanrakentamisessa olisi romantiikkaa. Ehkä niissä on sitä enemmän kuin pojan ja tytön ensimmäisessä suudelmassa. Ero on vain siinä, että kaupankäynnissä, bisneksessa, romantiikka on kätkettyä. Eräs romanttisista asenteista on romanttinen pelko romantiikkaa, tunteita yms. kohtaan - asenne, jota pitävät yllä liikemiehet.

---
Kaikkein vähiten muistan Oregonista. Silmieni edessä on maatiloja, ydinvoimala ja aaltoileva maisema. Tien varressa sikin sokin talopahasia, kauppoja, kioskeja, parakkeja, laatokoita. Suurimman vaikutuksen minuun teki kipsinen Kristus jolla oli pari kipsistä lammasta erään tien varressa olevan farmin laidunmaalla. Oliko siellä myös oikeita lampaita, sitä en muista. Luultavasti siellä ei ollut myöskään oikeaa Kristusta. Oliko hän jossakin niistä sadoista kirkoista joita me tien varrella näimme, sitäkään en tiedä. Haluaisin palauttaa mieleeni jonkin kirkon nimen, niiden joukossa oli tuttuja kuten The Southern Baptist Church, mutta myös harvinaisempia; eräs usein esiintyvä nimi oli kaiketi Church of the Nazarene. Harmi, että en kirjoittanut niitä muistiin.

---
Myös Titanicin onnettomuuden syyllisiä yritettiin tuomita oikeudessa. Mutta ne, joita olisi voitu suosimmin syyttää, olivat hukkuneet yhdessälaivan kanssa, ja välillisesti onnettomuuteen syypäitä oli paljon: laivan suunnittelijat, joille ylellisyys oli olennaisempaa kuin turvallisuus, ja omistajat, jotka vaativat suunnittelijoilta ylellisyyttä sekä miehistöltä sitä että ajettiin mahdollisimman nopeasti. Sitä vaati kilpailu ja kilpailun synnytti talousjärjestelmä jota meillä on tapana nimittää kapitalismiksi. Käsitys, jonka mukaan kapitalismissa ovat syyllisiä kapitalistit, on vieras myös Marxille ja Engelsisse. He keksivät sen mitä me nyt toistamme: syyllinen on järjestelmä ja järjestelmä täytyy muuttaa.
Titanicin oikeudenkäyntiin liittyneissä kuulusteluissa kukaan ei asettanut epäilyksenalaiseksi järjestelmää, joka oli synnyttänyt suurten ja nopeiden matkustajalaivojen tarpeen ja pakottanut kapteenin kiinnittämään vähemmän huomiota jäävaroituksiin kuin olisi ollut järkevää.
---
Myös Titanic oli olemassa siinä järjestelmässä, siinä yhteiskunnassa, mikä sen lopulta synnytti. Se oli olemassa myyteissä ja saduissa lentävästä laivasta ja lentävästä matosta tai valaasta, jonka kanssa intiaanien jumala Glooskap matkustaa omalta maaltaan meren toiselle puolen. Aivan kuin suomalaisten jumala Väinämöinen.
Glooskapilla kerrotaan olleen myös saaren, jota hän käytti veneenä. Hänen kerrotaan kalastaneen koko ajan. Mutta kun hän lähti, hän matkusti valaan selässä. Hänellä oli mukanaan kaksi koiranpentua. Valas alkoi vaipua. Glooskap heitti molemmat pennut rannalle. Pennut itkivät siellä haikeasti. Glooskap huusi niille: “Muistakaa minua, kun taivas kääntyy.”
Olen tavannut samanlaisen käsityksen taivaan kääntymisestä myös Siperiassa, hantien luona. Opastajamme, hyvin lahjakas nainen, jonka mies istui tappoyrityksestä vankilassa, kertoi isänsä uskosta. Älkää luulko, että kaikki se mikä nyt on olemassa pysyy. Kerran taivas putoaa ja koko nykyinen elämä katoaa ja samoin ne vieraat jotka sen hantien maille toivat, mutta hantit alkavat elää taas niin kuin enne vanhaan.

---
Kun olin lapsuudessani maalla sukulaisteni luona, siellä kävi joskus näiden sukulainen jota sanottiin hulluksi Emiliksi. Hänet oli nuorena viety Saksaan lentojoukkoihin. Lentokone, jossa hän oli, ammuttiin alas, ja hän joutui venäläisten hallussa olevalle alueelle. Siellä hän makasi yhden yön ja yhden päivän perunapellolla vakojen välissä ennen kuin pääsi pakenemaan. Mutta hänän järjessään ei kaikki ollut enää niin kuin pitää. Hän puhui välillä aivan viisaita, luki sanomalehtiä, kuunteli radiota ja pohti maailman asioita. Mutta pohdiskelu saattoi kääntyä kummalliseen suuntaan. Silloin oli Hollannissa ollut juuri suuria myrskyjä ja tulvia. Emil selitti, että Jumala on lähettänyt vedenpaisumuksen sen vuoksi, että maailmassa on paljon hulluja, mutta hullut tulevat terveeksi jos heidät viedään veden päälle.
Emilin puhe siitä, että hullut paranevat veden päällä, tuli mieleeni kun luin Foucaultin hulluuden historiaa. Siinä on puhetta hullujen laivoista, jotka keskiajalla purjehtivat satamasta toiseen, matkustajina mielisairaita. Silloin uskottiin todella, että vesi (jonka päällä oli leijaillut Jumalan henki) parantaa mielenvikaiset, sitä paitsi hullut olivat merellä myös poissa terveiden jaloista. Hullujen laivat inspiroivat Sebastian Brantin kirjoittamaan kuuluisan synkän satiirinsa “Narrenschiff”, jossa tälläinen laiva on meidän sekavan maailmamme vertauskuva. Maailmassamme on vallalla hulluus joka vie ihmissuvun kadotukseen. Tietenkään matkustajat eivät tiedä, mihin laiva heitä vie. He luulevat, että he ovat markalla uuteen maailmaan, tulevaisuuteen; he tekevät matkaa ja veden päällä on niin hauskaa että he pääsevät eroon pahasta hengestä. Se, mihin he lopulta päätyvät, on toinen asia.

---
Minä kuulin hullujen laivasta Emililtä, kenties ainoalta ihmiseltä Virossa, joka vielä uskoi, että hullut paranevat veden päällä. Nyt käsitämme että se oli hullu usko, että nekään, jotka veivät heikkomieliset merelle purjehtimaan ja ohjasivat laivoja, eivät olleet täysijärkisiä. Siitä hulluudesta me olemme päässeet, mutta tilalle on tullut uusia ja hullumpia. Jos joku ihminen äkkiä käsittää sen, huomaa äkkiä ette on hullujen laivalla jossa niin miehistö kuin matkustajat ovat vähämielisiä, mitähän tekee silloin, mitä hänen pitää tehdä? Mitä hänen pitää tehdä, kun hän näkee, että edessä on kareja joita kapteeni ei tunne eikä huomaa, eikä kukaan ota kuuleviin korviinsa hänen, hullun, varoitusta, kukaan ei päästä häntä ohjaamaan laivaa. Ehkä ainoa mitä hän voi tehdä on ottaa salaa pelastusvene ja soutaa kauemmaksi kareja kohti liikkuvasta laivasta, mielessä pieni toivo että pääsee sillä tavoin varmemmin elävänä rantaan kuin laivan upotessa. Mutta entä jos hän tapaa rannalla samanlaisia hulluja kuin laivassakin? Mitä jos hän ei löydä mistään yhtään järkevää ihmistä? Tuleeko hän uudelleen hulluksi, eikö hän yksinkertaisesti pysty olemaan yksin täydessä järjessään? Vai keksiikö hän mahdollisuuden miten olla hullu hullujen joukossa varjellen omaa tervettä järkeään kuin suurinta salaisuutta, paljastamatta sitä kenellekään? Luottaen siihen, että hän ei sittenkään ole yksin, että on olemassa muitakin hänen kaltaisiaan, joiden on leikittävä hullua hullujen keskellä ja kätkettävä oma järkensä muilta.

---
Sunnuntai, 14. huhtikuuta, alkoi laivalla jumalanpalveluksella. Ensimmäisen luokan matkustajille sen piti kapteeni Smith itse, toisen luokan matkustajille laivan kassanhoitaja. Kun jumalanpalveluksen jälkeen mentiin kävelylle laivan kannelle, monet matkustajat panivat merkille, että ilma oli käynyt hyvin kylmäksi. Se oli merkki siitä, että lähistöllä oli paljon jäätä. Ilma pysyi kylmänä ja selkeänä koko päivän eikä muuttunut yöksikään. Myös laivan päällystöön kuuluvat tunsivat kylmyyden ja he tiesivät myös syyn siihen.

---
Minun lapsuuteni alkoi myös pommisuojissa. Mutta se oli parempaa aikaa, silloin siviiliasukkailta oli vielä yhtä hyvät mahdollisuudet selviytyä sodasta hengissä kuin sotilailla. Jotta ymmärtäisi ihmistä, täytyy löytää hänessä lapsi. Jotta ihminen ymmärtaisi sinua, sinun pn puhuttava hänen kanssaan kuin lapsi. Minä puhunkin lasten kanssa, lasten, jotka ovat kasvaneet hullujen laivalla ja joista odotetaan tulevan yhtä normaaleja kuin heidän isänsä, äitinsä, isoisänsä ja isoäitinsä. Että he unohtaisivat että ovat joutuneet jostain äärettömään kaukaa tänne. Puhun itseni kanssa, itselleni, että lapsi minussa kuulisi että en ole unohtanut häntä, että en ole unohtanut itseäni, että en ole unohtanut Titanicia, hullujen laivaa pimeällä kylmällä merellä, että en ole unohtanut kylmän aaltoa, joka äkkiä levisi yli Itä-Euroopan, Tallinnan ja Tarton. Mutta minä en ole unohtanut myöskään kevättä ja kesää, kukkivia paratiisiomenapuita, kasvimaalla nousevaa salaattia, mullan ja lannan tuoksua, vinttiä täynnä tuoksuvaa heinää, pikkuruisia hämähäkkejä, jotka oppivat lentämään, ja vesimyllyä, jonka poikani rakensi lähteen ylimenoputkeen. Vesimyllyn akselin pää oli taivutettu alaspäin. Joka kierroksella se kilautti vanhaa pyörenkellon pesää. Hiljaisena iltana se kuului parinsadan askelen päähän pihalle yhdessä punakylkirastaan laulun ja ruisrääkän kaukaisen, juuri ja juuri aavistettavan rääkymisen kanssa. Lapsi minussa oli niin onnellinen, kun viimeinkin kuuli ruisrääkän, onnellinen siitä, että ruisrääkkä on sittenkin vielä olemassa, että hänellä on koti, puutarha, metsä, lampi, lähde ja vesimylly joka läpi yön takoo kelloa lepikon kupeessa.

Suomentanut Anja Salokannel
Otava, Helsinki 1995
ISBN 951-1-13692-5



alkuun