---
Kithira, Milos, Kea, Andros, Tinos,
Mikonos, Delos, Paros, Naxos, Thera,
Samothraki, Lemnos, Lesbos, Hios,
Samos, Kos, Rodos,
Kreeta.
Kihnu, Ruhnu, Muhu, Saarenmaa,
Hiidenmaa, Vilsandi, Abruka,
Vormsi, Osmussaari, suuri ja pieni Pakri,
Aegna, Prangli, Naissaari.
Rukous, mantra runo.
Ainoa kieli, jolla voi puhua
siitä, että
Melanesia, Mikronesia, Polynesia.
Kerguélen.
Kerguélen.
---
Maailmoja on yhtä paljon kuin hiekanjyviä merenrannalla,
suuria ja pieniä, pyöreitä ja kulmikkaita,
vaaleita ja tummia, ikivanhoja ja nuoria;
jotkut pysyvät paikallaan, jotkut pyörivät;
jotkut ovat yksin, jotkut yhdessä ryppäänä;
ja jokaisessa niistä suurista ja pienistä,
pyöreistä ja kulmikkaista, vaaleista
ja tummista, ikivanhoista ja nuorista
maailmoista on meriä ja rantoja
ja merenrannalla hiekanjyviä ja jokaisessa hiekanjyvässä
yhtä paljon maailmoja kuin hiekanjyviä merenrannalla,
suuria ja pieniä, pyöreitä ja kulmikkaita;
joissakin maailmoissa on Buddha jo syntynyt,
joissakin syntymättä, joissakin hän elää ja opettaa parhaillaan;
yhdessä niistä istun ullakkohuoneessa pöydän takana
ja yksi sirittäjä - PHYLLOSCOPUS SIBILATRIX -
lentää ikkunalle, niin että näen läheltä
sen keltaisen kulmajuovan ja ruskean silmän
ja sen, kuinka se koputtaa nokalla
ikkunaruutuun ja lentää sitten tiehensä.
---
Perunat on nostettu, saarnet kellastuvat.
Auringonkukan siemenet ovat kypsiä, antonovkan alta
tulee mätänevien omenoiden tuoksu töitä
on aina enemmän kuin päiviä ja jotain
jää aina keräämättä, siivoamatta, lopetamatta.
Kasvimaa täytyy kääntää, aita korjata
sitten voi mennä, taivas jää paksuun pilveen;
pian lehdet ovat pudonneet, pian
asioiden olemuksen näkee taas selvemmin:
rauduskoivun paljaat oksat huojumassa
harmaata hämärtyvää taivasta vasten.
---
Tuuli ei puhalla. Tuuli on puhaltamista.
Onko tuulta, joka ei puhalla? Aurinkoa, joka ei paista?
Jokea, joka ei virtaa? Aikaa, joka ei virtaa?
Aika onkin virtaamista. Vaikka en tiedä, mitä
se sitten virtaa. Vai onko sittenkin olemassa
aika, joka odottaa, on paikallaan kuin järvi
padon takana? Onko tulta, joka ei ole vielä
alkanut palaa, ei edes hehkua?
Onko kylmää tulta? Salamaa, joka ei ole vielä iskenyt?
Ajatusta, jota ei ole vielä ajateltu? Elämää,
joka on vielä elämättä ja ehkä jääkin
tyhjäksi kohdaksi, mustaksi aukoksi kuivuneessa tuulenpesässä,
aalloksi, joka kivettyi ennen rannalle ehtimistä, ja nyt
katsoo pöydän reunalta minuun
ja koputtaa unessa sydämelle?
---
Ilta tulee, ja maa ja metsä kohtaavat
suuren viileän kolean hiljaisuuden, jota rikkoo
vain parin hyvvysen ininä ja satakielen varoitushuuto
saunan luota pensaista. Tulen puutarhasta pihalle
läpi viileän, sitten taas lämpimän se tuo mieleen
lapsuuden kesät Võrumaalla, pyöräilyn
läpi samanlaisten lämpö- ja kylmäaaltojen,
männiköiden ja mansikoiden tuoksun. Lapsuus.
Ei, en tahtoisi koskaan sinne takaisin.
Lapsuuden yllä on varjo, sitä varjoa
olen aina paennut, pakenen nytkin,
vaikka välillä tunnen, että sitten kun pääsen siitä,
ei jää muuta kuin tyhjyys, koleus, äänetön tyhjyys,
männynkuoren höytyvien, sulkien ja meidän itsemme
huimaava vapaa putoaminen
aamusta iltaan, illasta aamuun.
---
Maailman keskipiste on tässä.
Kannan sitä mukana itsessäni
kuten me kaikki. Maailman keskipiste
on pistetty minu lävitseni
kuin neula hyönteisen ruumiin läpi.
Se satuttaa yhä uudelleen.
Maailman keskipiste on kivussa.
On kipu.