ELU/LIFE | RAAMATUD/BOOKS | ARVAMUSED/OPINIONS | KIRJANDUS/LITERATURE
|FILOSOOFIA/PHILOSOPHY | TÕLKED/TRANSLATIONS | UUT/NEW | ALGUSSE / MAIN




Rukous, mantra, runo

---

Kithira, Milos, Kea, Andros, Tinos,

Mikonos, Delos, Paros, Naxos, Thera,

Samothraki, Lemnos, Lesbos, Hios,

Samos, Kos, Rodos,

Kreeta.

Kihnu, Ruhnu, Muhu, Saarenmaa,

Hiidenmaa, Vilsandi, Abruka,

Vormsi, Osmussaari, suuri ja pieni Pakri,

Aegna, Prangli, Naissaari.

Rukous, mantra runo.

Ainoa kieli, jolla voi puhua

siitä, että

Melanesia, Mikronesia, Polynesia.

Kerguélen.

Kerguélen.

---

Maailmoja on yhtä paljon kuin hiekanjyviä merenrannalla,

suuria ja pieniä, pyöreitä ja kulmikkaita,

vaaleita ja tummia, ikivanhoja ja nuoria;

jotkut pysyvät paikallaan, jotkut pyörivät;

jotkut ovat yksin, jotkut yhdessä ryppäänä;

ja jokaisessa niistä suurista ja pienistä,

pyöreistä ja kulmikkaista, vaaleista

ja tummista, ikivanhoista ja nuorista

maailmoista on meriä ja rantoja

ja merenrannalla hiekanjyviä ja jokaisessa hiekanjyvässä

yhtä paljon maailmoja kuin hiekanjyviä merenrannalla,

suuria ja pieniä, pyöreitä ja kulmikkaita;

joissakin maailmoissa on Buddha jo syntynyt,

joissakin syntymättä, joissakin hän elää ja opettaa parhaillaan;

yhdessä niistä istun ullakkohuoneessa pöydän takana

ja yksi sirittäjä - PHYLLOSCOPUS SIBILATRIX -

lentää ikkunalle, niin että näen läheltä

sen keltaisen kulmajuovan ja ruskean silmän

ja sen, kuinka se koputtaa nokalla

ikkunaruutuun ja lentää sitten tiehensä.

---

Perunat on nostettu, saarnet kellastuvat.

Auringonkukan siemenet ovat kypsiä, antonovkan alta

tulee mätänevien omenoiden tuoksu ­ töitä

on aina enemmän kuin päiviä ja jotain

jää aina keräämättä, siivoamatta, lopetamatta.

Kasvimaa täytyy kääntää, aita korjata ­

sitten voi mennä, taivas jää paksuun pilveen;

pian lehdet ovat pudonneet, pian

asioiden olemuksen näkee taas selvemmin:

rauduskoivun paljaat oksat huojumassa

harmaata hämärtyvää taivasta vasten.

---

Tuuli ei puhalla. Tuuli on puhaltamista.

Onko tuulta, joka ei puhalla? Aurinkoa, joka ei paista?

Jokea, joka ei virtaa? Aikaa, joka ei virtaa?

Aika onkin virtaamista. Vaikka en tiedä, mitä

se sitten virtaa. Vai onko sittenkin olemassa

aika, joka odottaa, on paikallaan kuin järvi

padon takana? Onko tulta, joka ei ole vielä

alkanut palaa, ei edes hehkua?

Onko kylmää tulta? Salamaa, joka ei ole vielä iskenyt?

Ajatusta, jota ei ole vielä ajateltu? Elämää,

joka on vielä elämättä ja ehkä jääkin

tyhjäksi kohdaksi, mustaksi aukoksi kuivuneessa tuulenpesässä,

aalloksi, joka kivettyi ennen rannalle ehtimistä, ja nyt

katsoo pöydän reunalta minuun

ja koputtaa unessa sydämelle?

---

Ilta tulee, ja maa ja metsä kohtaavat

suuren viileän kolean hiljaisuuden, jota rikkoo

vain parin hyvvysen ininä ja satakielen varoitushuuto

saunan luota pensaista. Tulen puutarhasta pihalle

läpi viileän, sitten taas lämpimän ­ se tuo mieleen

lapsuuden kesät Võrumaalla, pyöräilyn

läpi samanlaisten lämpö- ja kylmäaaltojen,

männiköiden ja mansikoiden tuoksun. Lapsuus.

Ei, en tahtoisi koskaan sinne takaisin.

Lapsuuden yllä on varjo, sitä varjoa

olen aina paennut, pakenen nytkin,

vaikka välillä tunnen, että sitten kun pääsen siitä,

ei jää muuta kuin tyhjyys, koleus, äänetön tyhjyys,

männynkuoren höytyvien, sulkien ja meidän itsemme

huimaava vapaa putoaminen

aamusta iltaan, illasta aamuun.

---

Maailman keskipiste on tässä.

Kannan sitä mukana itsessäni

kuten me kaikki. Maailman keskipiste

on pistetty minu lävitseni

kuin neula hyönteisen ruumiin läpi.

Se satuttaa yhä uudelleen.

Maailman keskipiste on kivussa.

On kipu.